LevyOikeus
Musiikkiarvostelu
System of a Down : Mezmerize
Korkea jännitys eli Korkkari sarjakuva lupasi aikanaan iskeä kuin 10 000 volttia. System of a Down ei aseta vastaavia lupauksia, mutta lunastaa ne, sillä aikamoisen tiukan pläjäyksen on tämä armenialainen iskuryhmä koonnut.
SoaD:n uusi levy on läpeensä hyvä. Levy käynnistyy pahaa enteilevällä introlla, jonka jälkeen loput kymmenen biisiä karautetaan läpi siihen malliin, että tuntuu. Bändin fiilistely on miellyttävällä tavalla progressiivista. Biisien kuten Radio/Video sisällä siirrytään erittäin tyylikkäästi tunnelmasta toiseen. Levyn sisältö on myös miellyttävän vaihteleva, ehkä progressiivisuus pelastaa joukkion metallin pahimmilta ongelmalta, itsensä toistamiselta. Levyltä on vaikea poimia yksittäisiä kohokohtia, mutta aika lähelle napakymppiä osutaan mm. kappaleissa Violent pornography ja Old School Hollywood
Vaikkei bändi ehkä instrumentalistin korvaa erityisesti hätkäytä on sillä yksi erityisen kova ase - vokalisti Serj Tankian, jonka äänelliset ulottuvuudet uhmaavat laulamisesta naukumiseen siirtynyttä, rockvokalistien kuningas Mike Pattonia. Tankianin ääni ja sen käyttö tukevat erittäin hienosti bändin kitaristi Daron Malakianin sanoitusten sekavaa sarjaa, jossa tulitetaan sarjassa vuoroin sekoilukulttuuria, Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikkaa sekä globaalia kurjistumista. Tarkkaan kuunnellen taitaa Jackoonkin osua... Malakian laulaa tällä kertaa levyllä myös itse aiempaa enemmän yhdessä Tankianin kanssa, mikä tuntuukin toimivan.
Tästä energianpurkauksesta löytyy kyllä moitittavaakin. Mezmerize on nimittäin levyksi nykytrendin mukaisesti älyttömän lyhyt. Levy ei yllä edes LP mittaan, vaan 11 kappaletta kuuntelee läpi reiluun puoleen tuntiin. Selityksenä tälle on se hieman rahastukselta kuulostava idea, että bändilta on piakkoin tulossa tuplalevyn feminiinipuolisko, Hypnotize. Syksyllä julkaistava äänitteeseen kohdistuukin tämän jälkeen melkoisen suuria odotuksia.
Kokonaisuus: 5 Musiikki: 5 Äänenlaatu: 3
Esitys/julkaisu muoto: CD
Genre: Metal
Julkaisija: American
Julkaisuvuosi: 2005
virallinen kotisivu
Arvosteltu: 25.7.2005
<Edellinen arvostelu; Stam1na : Stam1na<
>Seuraava arvostelu; YUP : Keppijumppaa>
<<Musiikki arvostelut
<<Kaikki arvostelut
Reviews in english
